Tuesday, February 21, 2023

Suomi on edelleen kyyryssä suhteessa sovjet-ajan valheisiin niin kauan kun ei tunnusta että Suomelle kuuluu palauttaa miehitetyt alueet kuten Ukrainallekin

Seppo Lehto Kaupunkien tiivisrakentamiselle loppu. Puita, puutarhaa ja metsää pitää olla joka pihassa 18.2.2023 kuva6

Suomi on edelleen kyyryssä suhteessa sovjet-ajan valheisiin niin kauan kun ei tunnusta että Suomelle kuuluu palauttaa miehitetyt alueet kuten Ukrainallekin?

Viron verouudistus tutustuin 2003, esiteltiin aikoinaan vero-oikeuden abroa Tampereen yliopistossa suorittaessani. Laski leikkiä tämä virolainen, eikä suomalaisetkin kaipaisi selkeyttä veroihinsa?

Ohut läpyskä versus Suomen hyllymetrit vero-oikeutta, mistä kukaan ei ota selvää. Suomen vero-oikeus palvelee vain verorottia ja loisia, joita elättävät työllänsä toiset (IrwinGoodman laulun mukaelma) 
Tänään syntymäpäivää rakkaalle pojalleni 32 v on aamupäivällä mittarissasi.

Suomen yrityselämälle pitää suoda ja pedata mahdollisuudet kuten Virossa on sallittu. Samoin pitää ottaa mallia ihmisten oikeasta mahdollisuudesta uuteen muutakin kuin maasta pakenemisella kuten USA:n 3 vuoden velka-akordi mahdollistaa.

Seppo Lehto armon vuonna 2023 eduskuntavaalien alla ei ns virallisista ehdokkaista listoista juuri kokonaisvaltaista yhteiskunnan ymmärtämistä näy. Suuri osa ehdokkaista on edustamassa vain jotain "Lisää mulle"-tahoa, ei kokonaishyötyä yhteiskunnalle, suomalaisuudelle saati maanpuolustuksemme ymmärtämistä myös talouden ja ihmisoikeuksien kannalta esim konkreettisina aluepalautuksina miehittäjä-Ryssältä.

Kansanedustajaehdokas Tampere Huk historioitsija Lehto Seppo
https://Kansanedustajaehdokas-Tampere.blogspot.com




Itse vetäydyn eduskuntavaaliehdokkuudesta yhteislistani osalta 21.2.2023. D`Hondtin vaalijärjestelmä ja ns äänikynnys ei suosi yksittäistä ehdokasta vaaleissa läpipääsemiseksi.

Tein nyt osani näidenkin eduskuntavaalien 2023 alla nostaakseni tärkeitä asioita esiin kuten olen tehnyt jo 1990 keväästä Hervannan Sanomissa alkaneista julkisissa kirjoituksissani. 

Listaa aloitteistani yhteiskunnan hyväksi voi jokainen googlata:

- Aluepalautukset Suomelle miehittäjä-Ryssälle julkisina vaatimuksina 1991 alkaen:





- Suomi Natoon natojäseksi 1991 alkaen

- Lenin museon valheiden tukemiselle loppu erilaisina kunta-aloitteina, lopulta 1996 poistin vapaussodan syttymispäivän kunniaksi tammikuulla Lenin museon reliefin, rei`itin sen naapuri JoukoViikarin (nyt edesmennyt) iskuporakoneella ns Ryssän voitonpäivän aikoihin ja vein Leinolan metsikössä olevan Marskin patsaan vasemmasta saappaasta roikkumaan teräsvaijerilla ja kiinalaisella lukolla kiinnitettynä 4.6.1996. 

- Ryssän sotarikollisten luovutuspyyntövaatimus valtakunnan syyttäjälle 1998 syksyllä, samoin vaatimukset suoraan Moskovaan ja Pietari Petroskoi syyttäjille. 

- Viron verouudistus Suomeenkin

- USA:n 3 vuoden velka-akordi Suomeen etc

Glory to Ukraine Occupied territories back from parasite Russia moscow oblast
https://Occupied-territories-back.blogspot.com




Tavoitteitani luettavissa eri yhteiskunnallisissa ja eri vaalien tavoitteista kertovissa blogeissani mm




--------------------
------------------------

Sunday, March 4, 2018

Punamedian kasvatit Tampereen yliopistolla painetussa sanassa ovat puhtaasti Ryssän psykologisen sodankäynnin vasalleja kuten islamin ja Brysselin matuinvaasionkin asialla



-------------------------------------------------

Punamedian kasvatit Tampereen yliopistolla painetussa sanassa ovat puhtaasti Ryssän psykologisen sodankäynnin vasalleja kuten islamin ja Brysselin matuinvaasionkin asialla


Kansakuntien on syytä herätä sekä Brysselin, että Kremlin imperialismiin Euroopassa, Kaukasuksella jne
---------
Ohessa ansiokas kirjoitus Ryssän imperialismin tukipylväistä miten vaikutetaan:

Ari Pesosen artikkeli netissä:

Venäjän psykologisen sodankäynnin yksiköt luotiin puolustusvoimauudistuksessa

  • Viime syksyltä Zapad-sotaharjoitusten yhteydessä jäi mieleen Ilta-Sanomien juttu, jossa haastateltiin Liettuan puolustusvoimien everstiluutnantti Linas Idzelisia (IS 13.9.2017). Idzelis vastaa Natoon kuuluvan Liettuan puolustusvoimien informaatio-operaatioista. Hänen vastuualueeseensa kuuluvat muun muassa Venäjän asevoimien harjoittaman hybridivaikuttamisen tunnistaminen ja torjunta.
Idzelisin mukaan Venäjällä on lukuisia erilaisia psykologisen sodankäynnin yksiköitä, joista osa tiedetään varmuudella ja osasta Natolla on vain oletuksia. Hän esitteli IS:lle myös karttakuvan, johon oli merkitty kahdeksan näistä yksiköistä.”, Ilta-Sanomien jutussa kirjoitettiin.  
Oheisessa kuvassa 1 on kuvakaappaus Ilta-Sanomien 13.9.2017 julkaistusta digilehdestä (IS Digilehti), jossa näkyy Linas Idzelis Ilta-Sanomille tietokoneruudulta esittelemät kohteet. Kuvan otsikko ”Confirmed and Expected Units on RF Psychological Operations” on suomennettuna ”Venäjän asevoimien vahvistetut ja oletetut yksiköt psykologisissa operaatioissa”. Kuvassa on seitsemän nimettyä sotilasyksikköä ja neljä punatähtistä karttapistettä. Kuvakaappaus on siis 13.9.2017 julkaistusta Ilta-Sanomista.
Kuvassa nimetyt seitsemän sotilasyksikköä ovat:
  • Centre of Foreign Information and Communication of the Russian Ministry of Defence
  • Military Center of Foreign Information and Communication of GRU of the General Staff
  • Military Center of Foreign Information and Communication of the Western Military District
  • Military Center of Foreign Information and Communication of the Baltic Fleet (Kaliningrad)
  • Psychological Operations Group of the 130 Detected Motorized Brigade
  • Military Unit No. 03126 Сертолово (Siertolovo)
  • Psychological Operations Group of 45 Airborne Specnaz Regiment (ВДВ)
Listalla oleva Siertolovo (Сертолово) on kaupunki, joka sijaitsee Pietarin pohjoispuolella Karjalankannaksella. Kaupungin nimi on englannin kielellä väärin kirjattu. Se on Sertolovo, ei Siertolovo i:llä. Suomeksi kaupunki on Sierattala. Monella Karjalankannaksen paikkakunnalla on myös vanha suomenkielinen nimi.
Ilta-Sanomien jutussa Linas Idzelis myös totesi: ”Venäjä ei ole erikseen maininnut Zapadin yhteydessä mitään psykologisen sodankäynnin yksiköitä, mutta eihän heidän tarvitse tuoda niitä lainkaan edes Valko-Venäjän alueelle. Nämä joukothan voivat osallistua harjoitukseen sähköisesti mistä päin tahansa Venäjää.
Toisin kuin Idzelis arveli, Zapad-harjoituksessa oli myös paikan päällä psykologiseen sodankäyntiin kykenevä yksikkö, joka on nimetty myöhemmin tässä kirjoituksessa. Venäjän psykologiseen sodankäyntiin koulutetut yksiköt toimivat kentällä, eivät suinkaan vain tietokoneiden äärellä. Näitä yksiköitä ei pidä missään nimessä sotkea suoraan niihin Venäjän kybertoimiin, joilla Venäjä on sekaantunut esimerkiksi länsimaiden vaaleihin.
Venäjän psykologisen sodankäynnin yksiköiden toiminnoista kertoo, että Zapad-sotaharjoituksen kynnyksellä 11.9.2017 katosi yllättäen Liettuan puolustusministerin Facebook-tili. Zapad-sotaharjoitus pidettiin 14.-20.9.2017. Noista on vaikea sanoa, oliko kyse nimenomaan Venäjän psykologisen sodankäynnin yksiköiden toiminnoista. Todennäköisesti oli, koska kyseessä ei ollut informaatiovaikuttaminen mielipidemuokkauksena vaan sabotaasi.
Pitäviä lakituvan kestäviä todisteita tuonlaatuista digitaalisista sabotaasioperaatioista ja niiden tekijöistä on vaikea saada, mutta tuokin puolustusministerin Facebook-tilin katoamisoperaatio sopii hyvin Venäjän harjoittamaan hybridivaikuttamisen skenaarioon. Vastaavaa esimerkkejä meillä on paljon etenkin Ukrainasta (esim. Wired 3.3.2016), mutta tekijää ei voi koskaan varmuudella nimetä.
Kun Venäjä kieltää kategorisesti osallistumisensa sotilaalliseen informaatiovaikuttamiseen, on se tarkkaan harkittua ja tietoisesti valittua politiikkaa. En ole koskaan oikein ymmärtänyt, miksi lännessä on pyritty saamaan Venäjä tunnustamaan tekoja, joita on vaikea todistaa Venäjän tekemisiksi ja joita Venäjä ei varmuudella todellakaan tunnusta omikseen. Tuo on länneltä tyhjänpäiväistä pyrkimystä.
Venäjän psykologista sodankäyntiä on turha kaunistella. Kyse ei ole vain digitaalisesta vaikutusoperaatiosta, vaan todellisista sotilasoperaatioista rauhan aikana. On syytä käyttää nimenomaan termiä sotilasoperaatio. Vaikutuksiltaan psykologisen sodankäynnin operaatiot ovat suurempia kuin vaikkapa raketti-iskut.
Linas Idzelisin ”Venäjällä on lukuisia erilaisia psykologisen sodankäynnin yksiköitä, joista osa tiedetään varmuudella ja osasta Natolla on vain oletuksia” -sanat jäivät mieleeni lehtijutusta.
Pitäisikö yrittää selvittää tarkemmin noita Venäjän asevoimien psykologisen sodankäynnin yksiköitä samoin kuin muitakin niitä tiedustelun yksiköitä, kun ne eivät ehkä ole edes Naton tiedossa Nato-maa Liettuasta saatujen kannanottojen perusteella.
                                                                                     ****
Venäjä aloitti sotilastiedustelun uudistamisen samassa yhteydessä, kun asevoimia alettiin uudistaa aikaisemman puolustusministeri Anatoli Serdjukovin (Анатолий Сердюков) johdolla vuonna 2007. Venäjä nimesi asevoimareforminsa ”uudeksi ilmeeksi” (”нового облика”). Vuonna 2012 Putinin erottaman Serdjukovin korvasi nykyinen puolustusministeri Sergei Šoigu (Сергей Шойгу), joka on jatkanut uudistuksia myös sotilastiedustelussa näihin päiviin saakka. Työ jatkuu edelleen.
Olen käsitellyt tarkemmin tuota Venäjän asevoimien uudistusta viime elokuisessa blogikirjoituksessa (US-blogi 6.8.2017), enkä palaa siihen sinänsä enää.
Toden teolla Venäjän sotilastiedustelun uudistaminen alkoi pian Georgian sodan jälkeen vuonna 2008, vaikkakin sinänsä Pääesikunnan (Генеральный штаб Вооружённых Сил Российской Федерации, ГШ ВС РФ) uudistaminen oli aloitettu jo vuonna 2004. Uudistukset alkoivat siis Pääesikunnasta. Nykyinen voimassa oleva Venäjän puolustusministeriön johtaman hallinnon rakenne ja johtohenkilöt asevoimineen on esitetty hyvin täällä.
Sotilastiedustelua ei pidä sotkea Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:hen (Федеральная служба безопасности Российской Федерации, ФСБ) eikä ulkomaantiedustelupalvelu SVR:hen (Служба внешней разведки, СВР). FSB on verrattavissa lähinnä Yhdysvaltain FBI:hin ja SVR Yhdysvaltain CIA:han. FSB:n suoranainen työkenttä ei ole ulkomailla vaikka sille kuuluukin vastavakoilu, mutta organisaatioilla on toki tiivistä yhteistyötä valtiovallan asettamien päämäärien saavuttamiseksi jo lainsäädännön edellyttämänä. On vaikea selvittää näiden kolmen organisaation käytännön yhteistyökuvioita, mutta lopullinen käskyvalta johtaa aina Kremliin.
Venäjän sotilastiedustelu on Pääesikunnan yksi kahdeksasta johtoyksiköstä (управления). Sotilastiedustelu tunnetaan meillä GRU:na (Главное Разведывательное Управление, ГРУ), mutta GRU nimenä ei enää ole virallinen. Pääesikunnan tiedusteluyksikkö on nykyisin virallisesta nimeltään lyhenteenä ГУ ГШ ВС РФ (Главное Управление Генерального Штаба Вооружённых Сил Российской Федерации). Käytän tässä kirjoituksessa Pääesikunnan tiedusteluyksiköstä vanhaa tunnettua lyhennettä GRU, kyrillisin aakkosin ГРУ.
                                                                                     ****
Viimeistään Georgian kohdistunut sota oli osoittanut Venäjälle, etteivät sen erikoisjoukkojen ja tiedustelun toiminnat olleet enää aikaansaavia. Sama oli koettu jo Tšetšenian valloitussotien yhteydessä.
Venäjän tiedustelun konkreettinen uudistaminen kentällä alkoi GRU:n erikoisjoukkona toimineen Berdskin prikaatin (Бердская бригада), virallisen nimityksen mukaan 67. erikoisjoukkojen prikaatin (67-й бригаде специального назначения ГРУ, 67-й ОБрСпН) lakkauttamisena keväällä 2009 (Lenta 19.3.2009). Prikaatin lakkauttaminen oli suuri puheenaihe Venäjällä eikä sujunut täysin ongelmitta.
Uudistusten alku johti myös GRU:n päällikkö Valentin Korabelnikovin (Валентин Корабельников) potkuihin keväällä 2009 (Gazeta 24.4.2009). Korabelnikov maksoi potkuillaan epäonnistumisen Georgian sodassa sekä sodan jälkeisten tiedustelupalvelun uudistuksien vastustamisen. Lakkautetulla 67. erikoisjoukkojen prikaatilla oli puolestaan ongelmia jo Tšetšenian sodassa.
Vuoteen 2012 mennessä sotilastiedustelun uudistustoimissa purettiin kolme samanlaista GRU:n erikoisyksikköä kuin mitä Berdskin prikaati oli.
Venäjän tiedustelun ja tiedustuksellisten erikoisjoukkojen esikuvana oli Yhdysvallat ja Yhdysvaltojen Lähi-idän sotatoimissa käyttämät tiedustelu- ja valvontajoukot (Battlefield surveillance brigades, BfSB).
Jo Persianlahden sodan yhteydessä Yhdysvallat totesi tiedustelun, turvallisuuden ja valvonnan erikoisjoukot liian isoiksi sotilasyksiköiksi. Kyse oli muun muassa panssaroiduista ratsuväkirykmenteistä (Armored cavalry regiment, ACR), joissa Yhdysvallat suoritti uudelleenjärjestelyjä jakaen joukkoja.
Saman teki myös Venäjä vastaaville erikoisjoukoilleen. Kouluesimerkkinä tästä on pidetty 100. erillisen tiedusteluprikaatin (100-я отдельная разведывательная бригада, в/ч 23511) luomista GRU:n alaisuuteen, jonka esikuva oli Yhdysvaltain 11. panssaroitu ratsuväkirykmentti (11th Armored Cavalry Regiment, ”Blackhorse Regiment”). 100. erillisessä tiedusteluprikaatissa kyse on GRU:n Spetsnaz-joukoista (Спецназ ГРУ).
Venäläisten sotilasyksikköjen tietoa löytyy vaihtelevasti mm. Воинская часть России -sivuilta ja 100. erillisen tiedusteluprikaatin tietoja noilta sivuilta löytyy täältä.
100. erillinen tiedusteluprikaati luotiin vuonna 2009 kokeellisena, ja siihen on liitetty eri tehtäviä suorittavia sotilasyksikköjä. Prikaatiin kuului kolme pataljoonaa, Molkinossa toimiva GRU:n 10. erillinen erikoisjoukko (10-я отдельная бригада специального назначения ГРУ, в/ч 51532) toisena ja 56. maahanlaskujoukkojen prikaati (56-я воздушно-десантная бригада, в/ч 74507) kolmantena.
Prikaatin päätehtävät ovat samat kuin monella muullakin venäläisillä erikoisjoukkojen prikaateilla: maahanlasku, tiedusteluun ja elektroniseen sodankäyntiin liittyvät tehtävät (”десантно-штурмовой, разведывательный и радиоэлектронной борьбы”).
100. erillinen tiedusteluprikaatin kotisijaintipaikka on Pohjois-Ossetia-Alaniassa Mozdokin alueella Pohjois-Kaukasiassa kiinni Georgian rajassa. Todistettavasti viimeistään vuoden 2014 syksyllä prikaati toimi kiinni Itä-Ukrainan rajassa (InformNapalm 26.9.2014), toisin sanoen Itä-Ukrainassa. Prikaatin sijaintipaikka oli Rostov-na-Donussa reilun 60 kilometrin päässä Ukraina rajasta. Rostov-na-Donuihin palaan vielä monta kertaa myöhemmin tässä kirjoituksessa, koska siellä em. tiedusteluprikaati on harjoittanut yhteistyötä paikallisen psykologisen sodankäynnin yksikön kanssa.
Pienenä sivuhuomautuksena on syytä mainita, että Itä-Ukrainassa on toiminut myös Pihkovassa kotipaikkaa pitävä Spetsnaz-prikaati (2-й ОБрСпН). Prikaatin vastuu- ja toiminta-alueeseen kuuluvat venäläisdokumentteihin kirjattuna Baltian ja Skandinavian valtiot (”В зону ответственности бригады входят Государства Балтии и Скандинавии”), siis myös Suomi. Venäläisten erikoisyksikköjen iskulause on ”В любое время, В любом месте, Любые задачи”, mikä on vapaasti suomennettuna ”Koska tahansa, missä tahansa, mitä tahansa.”
                                                                                     ****
Kun katsoo viimeaikaisia näyttöjä, Venäjän sotilastiedustelu on toistaiseksi tuloksiltaan ollut onnistunut uudistuksen alkamisesta vuonna 2009. Venäjä kehittää koko ajan tiedustelua ja se on jatkuvassa liikkeessä. Uusia yksikköjä on tullut etenkin psykologiseen sodankäyntiin, joille kyber- ja informaatiovaikuttaminen on vain yksi toimintaväline. En katso kovasti olevan näyttöä, että nimenomaan Venäjän sotilastiedustelu ja sen psykologisen sodankäynnin yksiköt olisivat vastuussa kyber- ja informaatiovaikuttamisen toimista länsimaissa, joihin esimerkiksi Yhdysvaltojen presidentinvaalien yhteydessä on viitattu.
Lännessä on hieman ajateltu väärin Venäjän kybervaikuttaminen suhteessa kokonaisuuteen. Venäjän sekaantuminen länsimaiden vaaleihin on antanut väärää kuvaa. Venäläisessä käsityksessä psykologinen sodankäynti on paljon laajempi käsite kuin häärääminen verkossa.
Venäjän psykologiselle sodankäynnille kybervälineet - siis tietokoneohjelmat, tietoverkot ja tietokoneet - ovat samanlainen työkalu kuin vaikkapa panssariyksikölle panssarivaunu tai ilmatorjuntayksikölle ilmatorjuntaohjus. Eri kybervälineet ovat siis vain yksi väline psykologiseen vaikuttamiseen.
                                                                                     ****
Palataan edellä mainittuun 100. erilliseen tiedusteluprikaatiin, joka toimi ainakin vuoden 2014 syksyllä Rostov-na-Donussa, toisin sanoen Itä-Ukrainan sodassa. Tai itseasiassa palaan kyseisen prikaatin toimintaan läheisesti liittyneen psykologisen sodankäynnin sotilasyksikköön samassa kaupungissa. Kyseinen sotilasyksikkö tuolloin kyrillisin aakkosin nimettynä oli 2140 Гр ПсО.
Kyseinen sotilasyksikkö on itseasiassa vanhin nykyinen psykologisen sodankäynnin yksikkö Venäjällä. Ensimmäiset tietolöydökset kyseisestä yksiköstä minulla ovat Tšetšenian toisesta sodasta vuodelta 2006.
Vastaavantyyppistä psykologisen sodankäynnin toimintaa Venäjällä ja Neuvostoliitolla on toki ollut aikaisemminkin. Noista Venäjän nykyisistä psykologisen sodankäynnin yksiköistä tarkemmin seuraavissa luvuissa.
Venäjältä peräisin olevasta kirjallisesta dokumentoinnista löytyi jo vuodelta 2014 merkinnät, mitä psykologisen sodankäynnin yksikön tehtäviin kuului Itä-Ukrainassa ja koko Ukrainassa yleisellä tasolla:
  • suullinen propaganda, mukaan lukien paikallisen väestön kanssa tehtävä [ystävämielinen] työ
  • propagandakirjallisuuden ja muun tarvittavan informaation levittäminen
  • paikallisaktivisteista muodostuvien paikallisyhteisöjen propagandaryhmien luominen, organisointi ja toiminnan koordinointi
  • venäläistoimittajien avustaminen
  • tietojen kerääminen ja väestön akuutimpien ongelmien tunnistaminen käytettäväksi tulevaisuudessa tietolähteenä
  • paikallisen väestön kulloisen moraalin ja psykologisen tilan seuranta.
Lähdedokumentissa ei varsinaisesti ollut kirjattu psykologisen sodankäynnin yksikkönimeä, jolle tehtävät oli annettu. Toimijaksi dokumentissa oli kirjattu ”отряд психологических операций”, mikä on suomennettuna ”psykologisten operaatioiden ryhmä”. Nyt tiedetään, että kyse oli 2140 Гр ПсО -yksiköstä, jonka kotipaikka on siis Rostov-na-Donu. Yksikkö teki ja tekee työnsä yhdessä GRU:n (ГРУ ГШ ВС России) kanssa (”совместно с пунктом управления разведцентра ГРУ ГШ ВС России”).
Lähteessä psykologisen sodankäynnin yksikön tehtäväksi muun muassa oli erikseen kirjattu koskien Ukrainaa:
  • tietojen kerääminen, käsittely ja analysointi Ukrainan väestön kulloisesta moraalisesta ja psykologisesta tilasta sekä Venäjän vastaisista terroristisista yksiköistä (toiminta-alue oli koko Ukrainan alue)
  • informatiivispsykologisen toiminnan (”информационно-психологических операций”) kehittäminen ja täytäntöönpano Ukrainan alueella
  • sabotaasiagenttien psykologisen työn edustajat Ukrainan muilla alueilla - GRU:n tai FSB:n asiantuntijat, jotka suorittavat tehtäviä: sabotointi- ja propagandaryhmien perustaminen paikallisen arvovaltaisen väestön (”среди местного авторитетного населения”) keskuudessa Ukrainan muilla alueilla, paikallisten ryhmien kouluttaminen suorittamaan kumouksellisia propagandatoimia, [em.] ryhmille tarvittavat aineellisten ja teknisten varojen tarjoaminen sekä suoraan johdettujen joukkokokousten ja protestien järjestäminen ja propagandamateriaalien levittäminen.
Edellä kirjoitettu on siis suomennettu lähteestä, joka oli olemassa jo lokakuussa 2014. Toimintaohjelma käsitti koko Ukrainan (”в других областях Украины”) eikä vain Itä-Ukrainaa.
Muualla kuin Donetskin ja Luhanskin alueella Venäjä ei kuitenkaan onnistunut - luojan kiitos -, kuten nyt tiedetään.
Ukrainalaislähteiden mukaan Venäjän psykologisen sodankäynnin yksikön kukin ryhmä olisi käsittänyt Itä-Ukrainassa kahdesta neljään sotilasta ja näitä ryhmiä olisi ollut (ja on) 8-10 kappaletta. Näille ryhmille oli vielä oma alemman tason tehtävämäärittely. Määrää on pidettävä melko vähäisenä (alle 40 henkilöä), mutta tulokset ainakin Donetskin ja Luhanskin alueella ovat olleet täydelliset.
Lännessä on nyt huomattava, että Venäjä määrittelee psykologisen sodankäynnin tavat kuhunkin maahan erikseen juuri tuohon maahan sekä sen kansalaisiin ja poliitikkoihin sopiviksi Venäjän tavoitteiden puolesta.
Se, mikä toimii Ukrainassa, ei toimisi Suomessa.
Se, mikä toimii venäjän kieltä puhuvassa ja venäläistaustaisessa ympäristössä, ei toimi länsimaisessa ympäristössä. Meillä ei ole tällä hetkellä tarkkaa käsitystä, mitä Venäjän psykologinen sodankäynti käsittäisi esimerkiksi Suomessa. Arvoisin, että kyse olisi enemmän teknisluonteisista toimista, joilla pyrittäisiin sekoittamaan monimutkaisen yhteiskunnan toiminta. Sabotaaseja siis.
Sabotoinnin päämäärä olisi esimerkiksi pyrkimys vaikuttaa kansalaisten ja poliitikkojen käsityksiin suotuisaksi Venäjän ajamille omakohtaisille eduille. Suomen itärajan pakolaisasiassa vuosien 2015-16 vaihteessa Venäjän onnistuminen oli täydellistä. Pakolaiskriisillä Venäjä teki Suomelle selväksi, ettei Suomi voinut vaikuttaa omiin asioihinsa vaan joutui tyytymään Venäjän näkemyksiin. Itärajan pakolaisprojekti tuskin kuitenkaan oli Venäjän sotilaallisen tiedustelun organisoima.
                                                                                     ****
Kun puhutaan Venäjän psykologisen sodankäynnin yksiköistä, on yksi lyhenne tärkeä. Tuo lyhenne on kyrillisin aakkosin ОПО (отряд психологических операций), latinalaisin aakkosin OPO. Lyhenne on suomennettuna psykologisten operaatioiden ryhmä. Kyseiset yksiköt on luetteloitu seuraavassa luvussa. Käytän kirjoituksessa epävirallista OPO-liitesanaa, kun asioita esitetään latinalaisin aakkosin.
Venäläisillä psykologisen sotakäynnin OPO-yksiköillä on tavanomaisen aseistuksen lisäksi seuraavia informaatiovaikuttamisen välineitä, jotka ovat tässä yhteydessä syytä mainita ja joita Ukrainassa toimivilla psykologisen sodankäynnin joukoilla (2140 Гр ПсО -yksikkö) oli ja on:
Технические средства рассылки СМС сообщений - комплекс РЭБ РБ-341В "Леер-3" с БПЛА ’Орлан-10’.
Технические средства организации телевизионного и радиовещания - перевозимый телевещательный комплекс с виртуальной студией (МНИТИ), комплекс технических средств информационного обеспечения (МНИТИ).
Технические средства для организации радиовещания в сетях радиосвязи противника - технические средства подразделений связи и РЭБ ВС РФ.
Звуковещательные станции - ЗС-82 "Декоратор" (на базе БРДМ-2), ЗС-88 "Делитель" (на базе БТР-80), ЗС-96.03 (на базе БТР-80), МЗС-83 "Гром" (на базе МТ-ЛБУ).
Средства изготовления агитационной печатной продукции - походные автотипографии БПК-63МКЛ, подвижный автоматизированный издательско-полиграфический комплекс АТОФ-97, подвижные автоматизированные издательско-полиграфические комплексы "Журналист", передвижные цифровые типографии ПЦТ-07.”
Vapaasti suomennettuna:
Tekniset välineet tekstiviestien lähettämiseen: REB RB-341B ’Leer-3’ -järjestelmä Orlan-10 miehittymättömän lennokin (UAV) kanssa.
Tekniset keinot televisio- ja radiolähetysten järjestämiseksi, siirrettävä TV-lähetystoiminnan järjestelmä virtuaalistudiolla (MNITI), tiedonvälityksen tekninen tuki (MNITI).
Ääniasemat: ZS-82 ’Dekorator’ (alustana BRDM-2), ZS-88 ’Delitel’ (alustana BTR-80), ZS-96.03 (alustana BTR-80), MZS-82 ’Grom’ (alustana MT-LBU).
Välineet monimutkaisten painotuotteiden tuottamiseen: BPK-63MKL, liikuteltava automatisoitu julkaisu- ja tulostusjärjestelmä ATOF-97, liikuteltava automatisoitu julkaisu- ja tulostusjärjestelmä "Journalist", kannettavat digitaaliset tulostimet PTST-07.”
Kyse on siis teknisistä laitteista informaatiovaikuttamiseen, kuten puhelinliikenteeseen, televisiotoimintaan ja painotuotteisiin. Mielenkiintoisin yksityiskohta edellä on ”REB RB-341B ’Leer-3’ -järjestelmä Orlan-10 miehittämättömän lennokin (UAV) kanssa”.
REB RB-341B (РБ-341В2) on häiriönmuodostajalaitteisto GSM-matkapuhelinviestinnän tilaajapäätelaitteisiin. Laitteisto kykenee monimutkaiseen GSM-viestinnän häiritsemiseen miehittämättömästä ilma-aluksesta (UAV) lähetetyn häiriömuodostajasignaalin avulla. Laitteiston toimintaan tarvitaan miehittämätön ilma-alus (UAV), jona Venäjä käyttää Орлан-10-lennokkia. Laitteisto on kehitetty Pietarin Erikoisteknologiakeskuksessa (Специальном технологическом центре, СТЦ), jolla on läheiset suhteet Venäjän asevoimiin Pietarin seudulla.
Viestintätekniikkaan keskittyvä Pietarissa toimiva Semjon Budjonnyin sotilasakatemia (Военная академия связи) sekä opettaa että kehittää edellä mainittuja sotilaallisia laitteita viestintään liittyen. Jäljempänä enemmän kyseisen sotilasakatemian ja Karjalankannaksella toimivan psykologisen sodankäynnin yksikön suhteista.
БРДМ-2БТР-800 ja МТ-ЛБУ ovat sotilasajoneuvoja, joihin on asennettu niin suurtehoisia äänentoistojärjestelmiä (esim. ZS-82 ”Dekorator” jne.), ettei ihminen voi olla äärellä (Livejournal 12.4.2016).
                                                                                     ****
Asevoimien uudistamisen yhteydessä Venäjä on siis uudistanut myös sotilastiedustelun perusteellisesti.
Käytössäni on noin 35-sivuinen Word-dokumentti, johon on kirjattu Venäjän sotilasyksikkömuutoksia asevoimien uudistamiseen liittyen. Siellä on myös edellä mainitut OPO-yksiköt nimettynä, joita käsittelen tässä kirjoituksessa kaikkein perusteellisemmin. Tuo sotilasyksikköjä koskeva aineisto on valtava - reilusti yli 100 000 merkkiä. Aineiston läpikäymiseen tarkasti jokaisen sotilasyksikön osalta veisi viikkoja.
Tähän ja seuraavaan lukuun olen kirjannut Word-dokumentista etsimiäni sotilaalliseen tiedusteluun liittyviä sotilasyksikköjä, jotka liittyvät erityisesti Venäjän psykologiseen sodankäyntiin tai muutoin tiedusteluun. Erityisasemassa on Suomen lähellä olevat Pietarin seudun sotilasyksiköt.
Monet kuvassa 1 näkyvät yksiköt ovat mukana myös tässä ja seuraavassa luvussa. Toivottavasti kuvaruudulla nimetyt yksiköt ja näkyvät punaiset karttapisteet eivät ole ainoita, jotka ovat Nato-maa Liettuan ja siis samalla Naton tiedossa, koska tuolloin Naton tieto olisi varsin suppeaa.
OPO-sotilasyksiköt (psykologisten operaatioiden ryhmät), ОПО (отряд психологических операций):
Н-ский ОПО (в/ч 03126), Сертолово, Ленинградская область.
295 ОПО, Душанбе, Таджикистан (201 ВБ) [201 ВБ tarkoittaa 201. Venäjän sotilastukikohta]
324 ОПО (324 ОПсО), Калининград, Калининградская область.
2140 ОПО (в/ч 03128, ранее 2140 Гр ПсО), Ростов-на-ДонуРостовская область.
Н-ский ОПО, Екатеринбург, Свердловская область.
Oheiset OPO-sotilasyksiköt toimivat siis Sierattalassa Karjalankannaksella, Dušanbessa Tadžikistanissa (ei siis Venäjällä), Kaliningradissa, Rostov-na-Donussa Rostovin alueella ja Jekaterinburgissa Sverdlovskin alueella. Kahdelle yksikölle ei ole tiedossa numeerista tunnistetta nimessä (Н-ский-merkintä).
OPO-yksiköt ovat Venäjän keskeisimmät psykologisen sodankäynnin yksiköt.
Kyseisten sotilasyksikköjen oikea virallinen lyhenne on ОПО, ei ОПсО (OPsO latinalaisin aakkosin), vaikka niin usein etenkin sosiaalisessa mediassa olevilla sivuilla yksikkö kirjataan. Myös esimerkiksi Kaliningradin OPO-yksiön kangasmerkkiin on merkitty ОПсО-tunnus (kuva 2). Vielä vuonna 2014 Itä-Ukrainan operaation yhteydessä OPO-yksikkö lyhennetiin kyrillisin aakkosin termillä ПсО (vertaa ОПсО). ПсО on vanha merkintä yksiköstä. ОПСО puolestaan liittyy vapaaehtoiseen hengenpelastukseen ja muuhun pelastusavustukseen Venäjällä.
OPO-merkintä on lyhenne sanoista Отряд психологических операции (ОПО), mikä on suomennettuna Psykologisten operaatioiden ryhmä. OPO-yksikköjen kangasmerkissä (kuva 3) on myös teksti Военная разведка, mikä on suomennettuna Sotilaallinen tiedustelu. Kyse on yksiköstä, jonka tehtäväksi on kirjattu sanatarkasti ”psykologinen vaikuttaminen viholliseen” (”психологическое воздействие на врага”).
OPO-yksikköihin kuuluvat sotilaat käyttävät itsestään sosiaalisessa mediassa (esim. VKontakte) usein leikkimielisesti ”Психи”-termiä, joka on suomennettuna “Psyko” (VK, оПсО. "ПСИХИ" - ЭТО СИЛА).
Sierattalan kaupungissa sijaitsevan OPO-yksikön yksikkönimessä в/ч 03126-merkintä tarkoittaa sotilasyksikön numeerista tunnusta, joka on 03126.
Sierattalan OPO-yksikkö on kuvassa 1 kirjattu Military Unit No. 03126 Сертолово (Siertolovo) -teksti ja tarkoittaa tuota yksikköä. Tämän noin 120 kilometriä Suomen rajasta sijaitseva yksikkö on siis jo hyvin Naton tiedossa. Onkohan myös Suomen tiedoissa huomioituna?
Sierattalassa Н-ский ОПО -sotilasyksikkö toimii samassa osoitteessa kuin vanha 30616-2-sotilasyksikkö, nykyisin 71717-sotilasyksikkö (в/ч 71717 vanha в/ч 30616-2, 56-ой гвардейский Красносельский ордена Ленина Краснознаменный учебный центр). Yksikkö sijaitsee osoitteessa Sertolovo-2 (Сертолово-2), sijaintikoordinaatti 60°09'35.0"N 30°12'54.1"E60.159729, 30.215031.
295 OPO -yksikkö sijaitsee puolestaan Tadžikistanin tasavallassa Dušanben kaupungissa (ei siis Venäjällä) ja samassa paikassa on myös Venäjän 201. sotilastukikohta (201-я российская военная база). Tukikohdan sotilasyksikköjen kokonaisuus tunnetaan В/Ч П/П 01162 ВС РФ (01 ВБ) -lyhenteellä (sijaintikoordinaatti 38°30'6"N 68°43'52"E38.501667, 68.731111).
On hieman yllättävää, että Venäjällä on psykologiseen vaikuttamiseen pyrkivä OPO-yksikkö ulkomailla Tadžikistanissa. Yhdysvallat on viitannut usein Venäjän toimintaan Tadžikistanissa, että Venäjä aseistaa talibania aiheuttaen Yhdysvalloille ja sen liittolaisille ongelmia Afganistanissa (Al Jazeera 25.4.2017 ja The Diplomat 25.5.2017). Venäjän ”antiterroristisilla” toimilla alueella voi olla monenlaisia päämääriä.
324 OPO-yksikkö sijaitsee Kaliningradissa ja kuvassa 1 kirjattu Military Center of Foreign Information and Communication of the Baltic Fleet (Kaliningrad) -teksti tarkoittaa tätä yksikköä.
                                                                                     ****
Monissa itäeurooppalaisissa tiedostusvälineissä kerrottiin viime syksynä, että Zapad-sotaharjoituksen keksityt ”Vejšnorija”-, ”Vesbarija”- ja ”Lubenija”-maat olisivat Kaliningradissa majapaikkaa pitävän 324 OPO -yksikön informaatiovaikuttamisprojekti (esim. Белорусского партизана 12.9.2017).
Palataan Sierattalaan.
”База обеспечения учебного процесса ВАС имени С.М. Буденного (58-й отдельный батальон связи обеспечения учебного процесса, в/ч 52052) (г. Санкт-Петербург, Сертолово).”
Oheinen lause suomennettuna tarkoittaa, että 58. erillinen viestintäpataljoona (52052-sotilasyksikkö) tarjoaa siis koulutusta Sierattalassa Semjon Budjonnyin sotilasakatemian puitteissa (Военная академия связи), joka on keskittynyt viestintätekniikkaan ja joka toimii Pietarissa. Tuo on Venäjän keskeinen sotilaallinen opinahjo, jossa opetetaan toimintaa viestinnässä. Paino edellisessä on sanalla sotilaallinen, kun huomioidaan siviilipuolen koulutus yliopistoissa.
Pietarilaisen Semjon Budjonnyin sotilasakatemian toiminta Pietarin ohella myös Sierattalassa johtuu osaltaan OPO-yksikön toiminnasta samassa kaupungissa.
Esimerkiksi sotilasakatemian alimman tason kolme koulutusohjelmaa ovat Многоканальные телекоммуникационные системы (Monikanavaiset tietoliikennejärjestelmät), Радиосвязь, радиовещание и телевидение (Radioviestintä, lähetystoiminta ja televisio) ja Сети связи и системы коммутации (Viestintäverkot ja kytkinjärjestelmät). Insinööriluutnantin viiden vuoden koulutusohjelman sisällön voi lukea puolestaan täältä ja yleisellä tasolla sotilasakatemian koulutusohjelmiin voi käydä tutustumassa täällä.
Semjon Budjonnyin sotilasakatemia kouluttaa sotilashenkilökuntaa mm. kaikille OPO-sotilasyksiköille. Koulutus on hyvin yhteensopiva niiden sotilasyksikköjen informaatiovaikuttamisen välineiden kanssa, mitä aikaisemmin tässä kirjoituksessa on luetteloitu.
Kolme muuta tärkeää psykologisen sodankäynnin yksikköä osana prikaatiyksikköä Venäjällä ovat:
Oтряд психологических операций 96-й отдельной бригады разведки (в/ч 52634, 96 ОБрР), Нижний Новгород, Нижегородская область.
Oтряд психологических операций 100-й отдельной бригады разведки (в/ч 23511, 100 ОБрР), Моздок, Северная Осетия.
Oтряд психологических операций 127-й отдельной бригады разведки (в/ч 67606, 127 оБрР ЧФ В, 22 АК ЧФ), Севастополь, Автономная Республика Крым.
Kyse noissa on psykologisen vaikuttamisen erillisostoista erillisissä tiedusteluprikaateissa Nižni Novgorodissa, Mozdokissa ja Sevastopolissa.
Eräs mainitsemisen arvoinen psykologisen sodankäynnin yksikkö Venäjällä vielä on:
Центр зарубежной военной информации и коммуникации ДВО ”Хабаровск-30” (в/ч 03134), Хабаровск, Хабаровский край (отдельный отряд психологических операций, входит в центр зарубежной военной информации и коммуникации ВВО). Sijaintikoordinaatti 48°11'11.4"N 135°03'26.6"E48.186486, 135.057382.
Kyseessä on Habarovskissa Venäjän Kaukoidässä sijaitsevasta erillisestä psykologisen sodankäynnin yksiköstä, joka on myös ulkomaisen sotilaallisen tiedon ja viestinnän keskus.
                                                                                     ****
Venäjän tiedusteluun ja psykologiseen sodankäyntiin liittyviä sotilasyksikköjä nimettyinä on vielä seuraavasti linjaorganisaation eri tasoilla.
Главное разведывательное управление Генерального Штаба (в/ч 45807), Москва, Московская область.
Kyseessä Pääesikunnan päätiedusteluosasto (45807-sotilasyksikkö) Moskovassa. Kysy se on GRU:n päämaja osoitteessa Horošjovskoe šosse 76 B (Хорошёвское шоссе, дом 76 Б). GRU on Yhdysvaltain kyberpakotelistalla (Department of the Treasury 29.12.2016).
Kuvassa 1 kirjattu Military Center of Foreign Information and Communication of GRU of the General Staff -teksti tarkoittaa tätä em. yksikköä.
73 разведывательный центр ЗВО, Санкт-Петербург, Ленинградская область.
Kyseessä on Venäjän Läntisen sotilaspiirin tiedustelukeskus Pietarissa. Разведывательный-sana olisi parempi kääntää reconnaissance-sanalla kuin intelligence. No, onko kyseessä vakoilusta vai tiedustelusta, on hieman makukysymys.
Kuvassa 1 kirjattu Military Center of Foreign Information and Communication of the Western Military District -teksti tarkoittanee tätä em. yksikköä, mutta käännöksestä ei voi olla varma.
45-й отдельный гвардейский ордена Кутузова и Александра Невского полк специального назначения (в/ч 28337), Кубинка, Московская область.
Edellä mainittu Kubinkassa toimiva 28337-sotilasyksikkö on sama kuin nykyinen 45 отдельный полк специального назначения ВДВ (45 гв. ОП СпН ВДВ), joka on englannin kiellä tarkasti käännettynä 45th separate regiment of special purpose Airborne Forces ja suomennettuna 45. erillinen ilmavoimien erikoisjoukko. Joidenkin lehtitietojen mukaan yksikkö osallistui viime syksyiseen Zapad-sotaharjoitukseen konkreettisesti (ИноСМИ 13.9.2017). Tämä olisi siis se sotilasyksikkö, joka osallistui Zapad-sotaharjoitukseen konkreettisesti paikan päällä. Oliko konkreettisesti kentällä myös 324 OPO -yksikkö, niin siitä ei ole tietoa.
Kuvassa 1 kirjattu Psychological Operations Group of 45 Airborne Specnaz Regiment (ВДВ) -teksti tarkoittaa tätä em. yksikköä.
172 КРЦ (спецсвязи ГРУ, в/ч 64501), ул. Мира, д. 20, Санкт-Петербург, Ленинградская область sekä в/ч 64501 А, Мурманск, Мурманская область ja в/ч 64501, ул. Антикайнена, Петрозаводск, Республика Карелия.
Edellisessä venäjänkielisessä lauseessa КРЦ-merkintä (командно-разведывательный центр) tarkoittaa komento- ja tiedustelukeskusta. Спецсвязи ГРУ -merkintä tarkoittaa puolestaan GRU:n erikoisviestintää. Kyseessä on siis GRU:n erikoisviestinnän komento- ja tiedustelukeskus, jolla on toimipaikat Pietarissa (59°57'39.8"N 30°19'17.6"E59.961055, 30.321565), Murmanskissa ja Petroskoissa (61°46'51.7"N 34°21'43.9"E61.781028, 34.362181). Koordinaattipistesijaintia sijaintia Murmanskissa en onnistunut selvittämään.
61 командный разведывательный центр (в/ч 42676), ул. Галерная 31, Санкт-Петербург,Ленинградская область. Kyse on komento- ja tiedustelukeskuksesta Pietarissa, Venäjän Läntisen sotilasalueen Pietarin toimipaikan tiedustelupalvelu (59°55'59.3"N 30°17'36.0"E59.933145, 30.293319).
Vastaavat tiedustelupalveluyksiköt löytyvät myös Siperiasta Taka-Baikalian aluepiiristä Tšitan kaupungista (100 командный разведывательный центр, в/ч 62882), Kaliningradista (105 командный разведывательный центр), Jekaterinburgista (125 командный разведывательный центр, в/ч 63190), Sierattalassa (132 командно-разведывательный центр 6 ОА, в/ч 23305), Novosibirskissa (273 разведывательный центр СибВО, в/ч 53847), Rostov-na-Donussa (362 командный разведывательный центр ЮВО в/ч 47187), Smolenskissa (533 командно-разведывательный центр 1 А МВО, в/ч 32801), Samarassa (Н-ский командный разведывательный центр, в/ч 23280), Belokorskissa (Н-ский командный разведывательный центр, в/ч 32863) ja Botlihin kylässä (Разведывательный центр, в/ч 25908).
Edelliseen kappaleeseen kirjattu huomioiden Sierattalassa on siis vahva tiedustelun ja psykologisen sodankäynnin keskittymä, joka tulee olla Suomen tiedossa ja huomioima. Tiedustelumme on todellakin syytä huomioida Sierattala ja ottaa siellä olevasta selvää, mikäli vielä sitä ei ole tehty.
Kun lännessä varaudutaan siihen, miten Venäjän psykologisen sodankäynnin yksiöt toimivat, on syytä tietää ja tuntea tarkoin yksikköjen toimet Ukrainassa ja Itä-Ukrainassa. Nuo toimet ovat melko tarkasti ukrainalaisten tiedossa ja ukrainalaisia tiedustelusta vastaavia on syytä kuunnella huolellisesti.
Vielä yksi mainittavia Venäjän tiedusteluun liittyvä sotilasyksikkö on:
Н-ское управление эксплуатации специальных объектов (ЗКП ГРУ) (в/ч 34080 "Арча"), Ферзиково, Калужская область.
Kyseessä on GRU:n erikoistoimintojen hallinnoinnista. ЗКП (запасный командный пункт) tarkoittaa varakomentopaikkaa. Paikan sijaintikoordinaatit ovat 54°33'39"N 36°40'19"E54.560833, 36.671944.
Kuvassa 1 oleva Psychological Operations Group of the 130 Detected Motorized Brigade -merkintä ei voi mielestäni pitää paikkaansa. Venäjällä ei ole enää 130. erillistä moottoroitua tai mekanisoitua prikaatia (130-я отдельная механизированная бригада). Venäjällä on ollut tuonniminen sotilasyksikkö vain sota-aikaan (Танковый фронт).

---------
Kuva 1. Liettuan puolustusvoimien nimeämät Venäjän asevoimien vahvistetut ja oletetut yksiköt psykologisissa operaatioissa.
--------
Kuva 2. Saksalta miehitetyn Preussin alueella "Kaliningradissa" toimivan psykologisen sodankäynnin sotilasyksikön kangasmerkki 324 ОПсО (324 OPsO).
----------
Kuva 3. Ryssän /Venäjän psykologisen sodankäynnin sotilasyksikköjen yleinen kangasmerkki ОПО ВР (OPO).

--------------------------

https://valtaeliitin-nuoleskelu-jatkuu.blogspot.fi/

---------------